Passikuvat, miksi niiden pitää olla niin kamalia?

Aika harvoin kuulee sanottavan, että tulipa hyvä kuva, kun puhe on passikuvista. Tässä kirjoituksessa avaan valokuvaamon näkökulmasta muutamaa usein esille tulevaa kysymystä.

Miksi passikuvan on oltava niin kamala?

Passikuvat ovat ensisijaisesti tunnistusta varten ja kaikki niihin liittyvät säännöt ovat olemassa sen vuoksi. ”Kamalan” kuvasta tekee useimmiten se, että kuva otetaan suoraan edestä ja ilme on oltava totinen. Käytännössä ihan hieman hyväntuulisuutta saa olla kuvassa, mutta ei leveää hymyä.

Maiden rajoilla tehdään sekä silmämääräisiä, että koneellisia tunnistuksia. Jos kuva ei ihan täytä vaatimuksia, tunnistukseen ja selvittelyyn voi mennä epämukavasti aikaa. Alla ovat passikuvan tärkeimmät vaatimukset pähkinänkuoressa:

  • Kuva saa olla korkeintaan 6kk vanha.
  • Kuva voi olla värillinen tai mustavalkoinen.
  • Kasvot ja hartiat tulee olla suoraan kameraan päin.
  • Ilmeen tulee olla neutraali, suun tulee olla kiinni.
  • Valaisun tulee olla tasainen, varjoja ei saa olla kasvoilla, eikä taustassa.
  • Digitaalinen ehostaminen ei ole sallittua.
  • Kasvot ja varsinkin silmät tulee näkyä kokonaan.
  • Taustan tulee olla yksivärinen, tasainen ja neutraali.

Passikuviin on hyvin tarkat mitat, ne ja loput vaatimuksista löytyvät poliisin ohjeista osoitteesta: www.poliisi.fi/luvat/passi/passikuvaohje.

Saako passikuvassa olla silmälasit?

Silmät ovat tärkeimmät tunnistuksen kannalta, niiden täytyy näkyä kokonaan. Passikuvassa saa pitää silmälaseja, mutta kuva menee varmimmin läpi ilman niitä. Moni silmälaseja käyttävä kokee lasit kuitenkin vahvaksi osaksi ulkonäköään ja haluaa pitää ne päässään. Silmälasit siis saa pitää passikuvassa, jos silmät näkyvät niiden läpi kokonaan. Yleisemmin ongelma on lasien yläsanka, joka peittää silmäluomen. Lasit pitäisi saada nostettua tarpeeksi ylös, jotta koko silmä jää näkyviin. Riippuu kasvojen ja lasien muodosta, onnistuuko se. Kannattaa ottaa myös huomioon, että lasit saattavat vaihtua passin voimassaoloaikana ja se saattaa vaikeuttaa varsinkin koneellista tunnistusta rajalla. Silmälasien lisäksi pitkä otsatukka voi osoittautua ongelmaksi, sillä myöskään se ei saa peittää silmiä.

Kulmakarvat ja korvat ovat myös hyvä tunnistuksen tuki, niiden ei tarvitse näkyä, mutta se helpottaa tunnistusta.

Saako passikuvaa retusoida?

Aina välillä kysytään, että voisiko sitä passikuvaa vähän korjailla. Vastaus on, että ei sitä voi. Kari Kanto Poliisihallituksesta muotoili valokuvaamoille lähettämässään sähköpostissa asian näin: ”Passikuvan ei ole tarkoitus olla kaunis vaan näköinen. Passikuva-asetuksessa – siis lainsäädännössä – asia muotoillaan näin: ” Kuvaa ei saa muokata niin, että kuvattavan ulkonäön vähäisetkään yksityiskohdat muuttuvat, eikä niin, että kuvan aitouteen voisi muokkauksen vuoksi kohdistua asiakirjan käyttöä vaikeuttava epäily.” Jos siis esimerkiksi photoshoppaatte asiakkaan ihon tasaisemmaksi passikuvassa, rikotte lakia.”

Mistä passi haetaan? Kelpaako paperinen passikuva vielä?

Passihakemuksen voit tehdä joko poliisin lupapalvelupisteessä tai sitten verkossa osoitteessa www.poliisi.fi/asiointipalvelu. Sähköiseen hakemukseen tarvitaan sähköinen kuva. Sähköinen hakemus on nopeampi ja hintakin on hieman halvempi. Joskus vaaditaan kuitenkin vielä tarkastuskäynti asemalla, järjestelmä ilmoittaa kyllä siitä.

Lupapalvelupisteessä hakemusta tehtäessä kuva voi olla joko sähköinen tai perinteinen paperinen. Hakemuksen tekemiseen voi varata ajan tai sitten voi jonottaa.